Ossi Gustavsson oli vain 17-vuotias aloittaessaan nuohoojan työt Pohjois-Ruotsissa. Työ oli monin tavoin raskasta. Noki värjäsi hänen kasvonsa mustiksi, ja jäisillä katoilla oli vaarallista liikkua. Noustessaan katoille hän tunsi kyynelten valuvan kylmässä viimassa, joka puhalsi joskus suoraan pohjoisesta. Hän ei kuitenkaan valittanut. Päinvastoin. Hänen mielestään työ oli sekä lämmintä että hauskaa.

Mitä enemmän Ossi ponnisteli lumen peittämillä katoilla, sitä vahvemmaksi hän tuli. Hän oppi koko ajan lisää kaakeliuuneista, puuliesistä, avotakoista ja kamiinoista, jotka kiehtoivat häntä yhä enemmän. Hänen toiveenaan oli rakentaa jonakin päivänä täydellinen tulisija.

1980-luvun lopulla Ossi piirsi nuohouskokemustensa pohjalta ensimmäiset luonnokset keittiön pöydän ääressä. Niihin sisältyivät kaikki yksityiskohdat, joista hän oli haaveillut kiipeillessään lumen peittämillä katoilla ja työntäessään päätään uunien sisään. Muotoilutyön hän uskoi avovaimolleen, taiteilija Mona Hedenströmille.

Virtaviivaisia ja selkeitä linjoja somistettiin kauniilla yksityiskohdilla. Lisäksi muotoiluun kuului reilunkokoisen valurautakamiinan yksilöllinen ja moderni sisäosa. Sellaista takkaa ei ollut vielä kukaan nähnyt. Kaakeliuunin tavoin savuhormit kiertävät sisäpuolella ylimääräisen kierroksen. Tällöin lämpö pystytään kierrättämään vielä tarkemmin, ennen kuin savu lopulta poistuu savupiipun kautta.

Nykyään pojat Peter ja Melker jatkavat siitä, mihin heidän vanhempansa jäivät. He pyrkivät samalla päättäväisyydellä kehittämään takkoja nykyaikaisten kotien lämmitykseen. Työpajana toimii vanha meijeri norlantilaisella maaseudulla. Siinä on metrien korkuinen katto, ja läheisyydessä on joki ja meri. Siellä valmistetaan takkoja käsin perheen perinteiden mukaisesti eli suurella sydämellä. Täydellisen kamiinan kehityksessä ei voi hätiköidä. Prosessia ovat muovanneet osaavat kädet jo 50 vuoden ajan.